Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Harkkapeli Sc Weikot 21.8.2016

Pienten kyytivaikeuksien kautta pääsimme perille Eerikkilän urheiluopistolle jossa otettiin nopeat alkulämmöt jo aiemmin tutuksi tulleella tekonurmikentällä. Pojat tuntuivat olevan vielä aivan kesäterässä, puuttui pelisukkia, pelipaitoja, shortseja.
Matka vaati veronsa kun Veeti oli naama kalpeana makaamassa vaihtopenkillä pelin alkaessa matkapahoinvointikohtauksen vaivaamana.
Eka erä oltiin unessa ja vastustaja meni 4-2 johtoon. Erätauolla tehtiin pieniä pelipaikka viilauksia ja otettiin kiinni vastustajan pitkät avaukset pakkien taakse. Peli kääntyi toisessa erässä meille.
Kolmannessa erässä vastustaja otti pari jäähyä joista toisen aikana saimme yv-maalin aikaiseksi. Myös Veeti pääsi mukaan peliin ja iski voittomaaliksi jääneen 6-9 osuman. Lopussa maalineduspelimme sekosi ja vastustaja pääsi tekemään pari kavennusmaalia.
Lopputulos 9-8 meille ihan kauden ensimäisen harkkapelin jälkeen. Pisteiden makuun pääsi seuraavat pelaajat:Eero 2+1, Lari 2+0, Teemu 1+1, Atte 1+1, Aapo 0+2, Elias 1+0, Aleksi L. 1+0, Veeti 1+0, Jalo 0+1, Patrik 0+1, Vilho 0+1.

torstai 18. elokuuta 2016

Syyskuun tapahtumia

Joukkueella on heti syyskuun ensimmäisenä lauantaina 3.9 harkkapeli Tapanilan Erää vastaan Elenialla kenttä 3:lla klo 16. Tiedän, että tämä on heti seuraavana päivä FBA leirin jälkeen mutta uskon että pojilla riittää virtaa pelata.  Syyskuulle on tarkoitus saada vielä lisää harkkapelejä.
Lauantaina 17.9 on KiipSäbä turnaus Turengin liikuntahallilla jonne osallistumme kahdella joukkueella mikäli saamme riittävästi pelaajia mukaan.
Nämä molemmat tapahtumat ovat joukkeen nimenhuudossa.

maanantai 15. elokuuta 2016

Viikon 33 tapahtumat

Keskiviikon treenit alkavat aiemmasta ilmoituksesta poiketen klo 16.45. Pojat Elenia areenan eteen pihalle ulkoliikuntavarusteista siis klo 16.45. Treenit loppuvat noin klo 19.
Torstaina ei ole treenejä, sali on varattu muuhun toimintaan.
Sunnuntaina on harkkapeli Eerikkilässä Sc Weikkoja vastaan klo 13.15, pelaajat paikalle klo 12.45
Kaikki pelaamaan lähtevät keskiviikon treeneihin.
Viideltä pelaajalta puuttuu tieto FBA-tapahtumaan osallistumisesta nimenhuudosta. Käykää lisäämässä tämä tieto nimenhuutoon ensitilassa.