Sivut

lauantai 28. joulukuuta 2013

Unihoc open Espoo 28.12.2013

Espoossa pelattu Unihoc Open oli joukkueemme ensimmäinen salibandyliiton sarjan ulkopuolinen turnaus johon osallistuimme. Mukaan oli lähtenyt 12 peluria.
Pelit meninvät kohtalaisesti, tuloksena oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Voitot tulivat FBC Raseborg Knightsia ja SC Jengaa vastaan. Tappiot kärsimme GrIFK:lle ja SB Pro:lle. Pistetehtailijana kunnostautui Elias kolmellatoista tehopisteellä, maalitykkinä toimi Teemu seitsemällä täysosumalla.
Joukkueen tsempparipelaajiksi valittiin Aapo ja Jalo.

Seuraavat harjoitukset ovat 4.1.2014 klo 13 Salibandyhallilla.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Haastajasarjan Forssan turnaus vol 1

Sunnuntaiaamuna kohti Forssaa lähdimme 9 kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin voimin. Onneksi molarimme osaavat myös toimia kenttäpelaajina joten saimme kaksi täyttä kentällistä ensimmäiseen peliin jossa vastaan asettui FoSun white joukkue. Olimme pelanneet aiemmin heitä vastaan tiukan pelin karsintasarjassa joten samanlaista taistelua oli odotettavissa.
Forssalaiset tulivat paremalla jalalla peliin ja saivat aikaan pari maalia ennen kuin meidän pojat heräsivät peliin mukaan. Valitettavasti yksi pakeistamme loukkaantui pelin tiimellyksessä ja jouduimme pelaamaan pelin kolmella puollustajalla. Lopputulos 12 - 7 ei jätä sijaa jossitteluille, olimme alakynnessä Forssalaisia vastaan.

Toisessa pelissä vastaan asettui uusi tuttavuus KooVee punainen Tampereelta. Muokkasimme hiukan kentällisiä ja saimme loukkaantuneen pelaajan mukaan tähän peliin. Peli alkoikin meidän hallinnalla ja pojat taisivat kahden erän jälkeen tuudittautua helppoon voittoon tilanteessa 3-8. Kolmannessa erässä KooVee sai peliä meidän päähän ja lopputulos olikin 6-9.

Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua ja olemme valmiimpia haastamaan vastustajia sarjan seuraavalla kierroksella tammikuussa.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kevätkauden 2014 toiminta (päivitetty 27.3.)

Tässä joukkueemme alkuvuoden 2014 tiedossa olevia tapahtumia (päivitetty 17.1.):

- keskiviikko 1.1. / ei treenejä
- lauantai 4.1. / normaalit treenit
- sunnuntai 5.1. klo 17 / Pallopoikavuoro, Steelers - ÅIF, Iittala
  • mukaan mahtuu vielä 1 poika (ilmoittautuneet: Aapo, Oliver, Eero, Tami, Aleksi, Teemu, Pauli, Saku)
  • osallistujat kerätään erityisesti niistä, jotka eivät osallistuneet ensimmäiseen pallopoikavuoroon
  • ilmoittaudu NYT
- sunnuntai 19.1. / E2-haastajasarjan turnaus, Liikuntakeskus, Ylöjärvi
  • klo 12 / Steelers - VesVi
  • klo 14 / Steelers - YPA
-  lauantai 25.1. klo 17 / Pallopoikavuoro, Steelers - PSS, Iittala
  • ryhmä on täysi, kiitos ilmoittautuneille (Aleksi L, Eetu, Aleksi R, Jalo, Saku, Pauli, Teemu, Aapo, Eero)
  • kokoontuminen klo 16.15 salibandyhallilla
- sunnuntai 26.1. / E2-haastajasarjan turnaus, Tampere Areena
  • klo 11 / Steelers - FoSu White
  • klo 13 / Steelers - Koovee Punaiset
- lauantai 15.2. / E2-haastajasarjan turnaus, Kuitu areena, Forssa
  • lähtö klo 10.30 säbä-hallilta
  • klo 12 / VesVi - Steelers
  • klo 14 / YPA - Steelers
- lauantai 22.2. / treenit peruttu

- sunnuntai 23.3. / E2-haastajasarjan turnaus, Iittala-halli
  • klo 11 / FoSu White - Steelers
  • klo 14 / Koovee Punaiset - Steelers
- lauantai 26. - 27.4. / TFT-turnaus, Tampere



- Antti

Turnaustiedote / Forssa / 8.12.

TURNAUSTIEDOTE

Salibandyliiton Pelimaailman haastajasarja jatkuu tulevana sunnuntaina 8.12. Forssan turnauksella Kuitu Areenalla osoitteessa Turuntie 38.

Lähdemme turnausmatkalle Salibandyhallin pihalta klo 8.30 perinteisesti kimppakyydeillä. Palaamme takaisin hallille noin klo 14.30.

Turnausaikataulu on seuraavanlainen:

1. klo 10.00 FoSu White – Steelers
2. klo 12.00 Koovee Punaiset - Steelers

Peliaika on 3 x 15 min. Peleissä noudatetaan ensisijaisesti SSBL:n PeliMaailman sääntöjä ja toissijaisesti SSBL:n kilpailu- ja pelisääntöjä.

Muistakaa ottaa mukaan uusi peliasu, sisäpelitossut, mustat pelisukat, suojalasit ja juomapullo. Muistakaa ottaa mukaan myös eväät (ei makeisia), jotta jaloissa riittää virtaa toiseenkin peliin!

Pelien välissä käymme sään salliessa reippailemassa ulkona, joten varatkaa pojille myös ulkoiluvarusteet!

Lauantaina 7.12. treenataan normaalisti, kaikki paikalle!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Haastajasarjan Tamperereen turnaus vol 1

Haastasarjan ensimmäinen turnaus pelattiin tänään Tampereen Tenniskeskuksella. Ensimmäisenä vastaan astui YPA Ylöjärveltä. Vastustaja oli tällä kertaa parempi selvin 10-2 luvuin. Ajoittain poikien peli oli parempaa kuin lukemat taululla näyttävät. YPA:n pojat vaan laittoivat paikoista pallot maaliin.

Seuraavana vastustajana oli tuttu joukkue Eliittisarjan karsinnasta, VesVi.
Tätä peliä taas meidän pojat hallitsivat selkeästi ja vastustajalla ei ollut edes onnea mukana. Tolpat pelastivat joukkueemme useamman kerran takaiskuilta. Lopputulos oli kolmen erän jälkeen 11-4 Steelersin hyväksi.