Sivut

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Vko 40 hiukan poikkeukselliset ohjelmat

Ma 2.10. treenit normaalisti klo 17.00-19.00 Elenia 3
To 5.10. klo 18.30 - 20.00 treenit F4 Sport-salilla Kantolassa, Puusepänkatu 5 klo 18.30 - 20.00
Pe 6.10. klo 17.30 tehdasalueen siivoustalkoot Konecranes, Ruununmyllyntie 13. Kokoontuminen isolle parkkipaikalle.

Ensimmäinen eliitin karsintaturnaus


Ensimmäinen peli YPA:a vastaan alkoi hienosti ja menimme 1-0 johtoon. Ypan tasoitus tuli, kuten muutama muukin maali meidän pelaajan huolimattoman pelin seurauksena. Menimme vielä 2-1 johtoon. Tämä olikin sitten viimeinen kerta kun ottelua johdimme. Erätauolle mentiin kuitenkin 2-2 johdossa. Valmennuksen ohjeet erätauolla olivat että nyt tukitaan omassa päässä keskusta, mihin palloa jatkuvasti pelataan vastustajan toimesta.
Toinen erä päättyi 0-6 vastustajalle.
Palloa pelattiin edelleen meidän keskustaan. Meiltä loppui liike, kuten yleensäkin, ja vastustaja lisäsi liikettä. Tulos näkyi taululla.
Kolmanteen erään sitten ryhdistäydyttiin ja meinasimme sen voittaakin 0-1 mutta erän lopulla sitten annoimme veilä yhden maalin.
Kentälliset olivat ottelussa tasapainoiset mutta kun liike ja pää ei vielä pysy mukana. Yritetään liian hienoa ja ei tehdä niitä asioita mitä osataan. Hyökkäyspäässä etäisyydet sivusuunnassa venyivät liikaa ja jäätiin kulmiin tai maalin taakse.
Pisteet: Atte 1+0, Eero 1+0, Jalo 1+0, Aapo 0+1, Arttu 0+1
Jäähyt: Arttu 2', JR 2'
Toinen ottelu Happee valkoista vastaan.
Ottelun ensimmäinen vaihto näytti karmivalta, oliko jalat jääneet taas koppiin? Onneksi vauhti tästä nousi ja pääsimmekin pian peliin mukaan. Ja teimme maalin. Peliä pelattiin tasaisissa merkeissä kunnes tuomarit näyttivät Samulille jäähypenkkiä ja nostivat kädet ristiin rankkarin merkiksi. Rantanen ei päässyt rankkaria torjumaan kun vastustaja veivasi palloa taaksepäin ja homma jäi siihen. Jäähyä ei kauan (11s) kulunut kun pallo oli pelattu läpi meidän av neliön takatolpalle ja verkkoon. Eka erä 1-1.
Seuraavakin takaisku tuli alivoimalla Juhon istuessa toimitsijoiden seurana. Vastustaja meni vielä 1-3 johtoon ja valmennus mietti Sannin sanoin "Että mitä v..tua". Pojat eivät onneksi hätääntyneet vaan saimme pari hienoa maalia toisen erän loppuun ja tauolle mentiin 3-3 tuloksella.
Kolmannen erän alkuun menimme 4-3 johtoon kaikki näytti hyvältä. Kunnes ensin Aapo sai kakkosen ja heti perään Eero vitosen ja punaisen kortin. Löi kuulemma tuomarin mukaan mailanpäällä. En nähnyt tilannetta mutta uskon tällä kertaa kyllä Eeroa. Tapoimme ensin hienosti 3-5 alivoiman ja samalla sen vitosenkin ilman takaiskuja. Tästä pojat saivat hyvän tsempin päälle ja taistelivat lopun hienosti.
Tässä ottelussa nyt onnistui ohjauspeli ja vastustajat saatiin pidettyä pois pahimmilta maalipaikoilta. Se vaan vaatii malttia että ei lähde ryntäilemään jokaisen pallon perään ja toivoa että sen saisi. Teemana oli myös saada hyökkäyksissä sinne maalille joku. Tätä toteutettiin hyvin ja pari maalia saatiin tehtyä siitä maalin edestä. Eräässä vaparissa meillä oli peräti kolme miestä maskissa.
Pisteet: Aapo 1+1, Atte 1+1, Samuli 1+0, Arttu 1+0, Eetu 0+1
Jäähyt: Samuli 2' Juho 2' Aapo 2' Eero 25'
Vastustajille ei muuten vihelletty jäähyäkään kummassakaan pelissä. Eikä me nyt oikeasti pelattu noin kovaa. Mielestäni ainakin Jaloa rikottiin takaapäin maalitilanteessa ja Eero sai aika kovaa kohtelua. Mutta eipä niille tuomioille mitään voi. Tuomari viheltää kuten näkee ja toivotaan että joskus mekin hyödymme tuomioista.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Vkot 25 ja 26 treenihuilia

Tällä viikolla vielä treenataan:

Keskiviikko 14.6. 17:30 - 19:00 Töpinä
Torstaina 15.6. 17:30 - 19:00 Töpinä

Sitten on parin viikon huilitauko, Treenit jatkuvat maanantaina 3.7. klo 18:30 - 20:00 Elenia 3

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vkon 23 treenit

Maanantaina 5.6 klo 18:30 - 20:00 Elenia 3
Keskiviikkona 7.6. 17:30 - 19:00 Töpinä
Torstaina 8.6. 17:30 - 19:00 Töpinä

maanantai 1. toukokuuta 2017

Harkkapeli 04 poikia vastaan

Huomenna 2.5 harkkapeli 04 poikia vastaa Elenialla klo 18 alkaen. Pelurit paikalle klo 17.45.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

HFT 6.5. toimitsijalistaus




  • otteluiden kesto 2 x 15 min
  • toimitsijoiden tehtävänä merkitä maalit tukkimiehen kirjanpidolla sekä vastata kellosta

torstai 20. huhtikuuta 2017

Eliittisarjan loppuhuipentuma

Mennään Eliittisarjan loppuhuipentumaan Leaf Areenalle 29.4 bussilla.
Kyyti lähtee klo 6.50 säbähallin pihasta Paukkulasta. Paluuaika riippuu menestyksestä, ensimmäinen peli on klo 10.10. Voitolla pelit jatkuvat klo 13.40, tappiolla kotimatka alkaa ensimmäisen pelin jälkeen. Kahdella voitolla pelit jatkuvat myös 30.4.
Kyytimaksu 10 euroa/pelaaja joka maksetaan jälkikäteen joukkueen tilille. Menemme 50 paikkaisella bussilla joten mukaan mahtuu myös kannustajia, myös kokoonpanon ulkopuolelle jäävät pelaajat ovat tervetulleita mukaan. Tähän turnaukseen kokoonpano on valittu valmennuksen käymien ensi kautta koskevien haastattelujen perusteella. Käytännössä pelaajat jotka ovat ilmoittaneet ensi kauden tavoitteekseen pelaamisen kilpajoukkueessa ovat mukana kokoonpanossa. Loppuhuipentumaan saa nimetä enemmän pelaajia kuin tavallisiin sarjapeleihin. Isolla kokoonpanolla kuitenkaan ei voi taata tasaista peliaikaa kaikille.
Kokoonpano:
Eero
Elmeri
Vilho
Leevi
Waltteri
Lari
Lauri
Jalo
Arttu
Kasimir
Veeti
Alek
Vihtori
Aapo
Patrik
Tami
Jasser
Aleksi Ra
Aleksi Ru



keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

TFT 2017 infoa






Hei!


Tässä infoa koulumajoittujille.
Majoituspaikka on Kaukajärven koulu:http://www.kaukajarvi.fi/index.php/yhteystiedot/
Jokainen joukkue saa yhden luokan käyttönsä. Koululla on käytössä alakerran vessat. Suihkua ei ole joten suihkussa kannattaa käydä pelihallilla. Koulumajitukseen pääseen la klo 9:00 jälkeen ja luokka on tyhjennettävä sunnuntaina klo 14:00 mennessä.
Kaukajärven koulu on myös toinen ruokailupaikka ja koulumajoittujien aamiainen tarjoillaan SU klo 7:30-9:00 samassa ruokasalissa.
Koululla on ympäri vuorokauden turnaushenkilökuntaa paikalla. Unta tarvitaan myös turnausreissulla, joten hiljaisuun majoitupaikassa on klo 22:00-06:00 välillä.


T:Jari


---
Ilves Salibandy
Toiminnanjohtaja

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

HFT 6.5.2017 otteluohjelma


Tässä HFT-turnauksen lauantain 6.5.2017 otteluohjelma.

Meidän joukkueen tulee hoitaa kaikki 2003-ikäluokan otteluiden toimitsijatehtävät.



D1-poikien eliittisarjan loppuhuipentuma

Alla aikataulu D1-poikien eliittisarjan loppuhuipentumaan.

Loppuhuipentuma pelataan 29.-30.4.2017 Leaf-Areenalla Turussa.

Pvm
Kello
Sarja
Kotijoukkue
Vierasjoukkue
Pelipaikka
Kenttä
Paikkakunta
29.04.2017
09:00
O1
ELIT 3
LR KS 2
Leaf-Areena
1
Turku
29.04.2017
10:10
O2
ELIT 4
SS KS 2
Leaf-Areena
1
Turku
29.04.2017
11:20
O3
ELIT 5
SS KS 1
Leaf-Areena
1
Turku
29.04.2017
12:30
O4
ELIT 6
LR KS 1
Leaf-Areena
1
Turku
29.04.2017
13:40
O6
O2 voittaja
O3 voittaja
Leaf-Areena
1
Turku
29.04.2017
14:50
O5
O1 voittaja
O4 voittaja
Leaf-Areena
1
Turku
30.04.2017
10:00
VE1
ELIT 1
O6 voittaja
Leaf-Areena
1
Turku
30.04.2017
11:15
VE2
ELIT 2
O5 voittaja
Leaf-Areena
1
Turku
30.04.2017
13:30
Pronssi
VE1 häviäjä
VE2 häviäjä
Leaf-Areena
1
Turku
30.04.2017
14:45
Finaali
VE1 voittaja
VE2 voittaja
Leaf-Areena
1
Turku

Klo. 9.00 aloituksella pyritään takaamaan kaikille joukkueille mahdollisuus päästä katsomaan Suomi – Ruotsi ottelua EFT-turnaukseen. Ottelu pelataan Marli Areenalla klo. 17.00.

Terveisin,

Matti Parviainen  I  Aluevastaava Sisä-Suomi
puh. 0400 529 013 I matti.parviainen@floorball.fi
Sarvijaakonkatu 32, 33540 Tampere
Salibandyliitto  I  floorball.fi

torstai 6. huhtikuuta 2017

Try-in kaudelle 2017 - 18


Kilpajoukkue hakee vahvistuksia kaudelle 2017 - 2018, kaikki kiinnostuneet mukaan!

Muistattehan, että ensi kaudelle ollaan perustamassa, jos pelaajamäärä riittää, myös toista, haastajajoukkuetta, johon ei ole try-in tilaisuutta!


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Treenit normaalisti ma ja to, keskiviikkona harkkapeli

Ensi viikolla valmistaudutaan sunnuntain karsintapeliin. Maanantaina treenataan normaalisti, keskiviikkona harkkapeli Steelers 04 poikia vastaan. Kokoonpano harkkapeliin ja sunnuntain karsintapeliin:
Arttu
Eero
Vilho
Aapo
Tami
Lari
Lauri
Leevi
Waltteri
Vihtori
Jalo
Veeti
Elmeri
Alek
Aleksi Ru
Aleksi Ra
Torstaina treenataan normaalisti. Sunnuntaina karsintapeli Ylöjärvellä klo 14, pelaajat paikalle klo 13.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Talenttileiri-tiedote


Floorball Talent -toiminta jatkuu kesäkuussa Talenttileirien merkeissä. Vierumäen Urheiluopistolla 2002-2004-syntyneille tytöille ja pojille järjestettävät Talenttileirit kokoavat yhteen ikäluokan tavoitteellisia ja kehityshaluisia pelaajia ympäri Suomen. Pelaajavalinnat Talenttileireille tehdään pääosin hiihtolomilla järjestettyjen Alueleirien perusteella. Lue lisää Talenttileireistä: http://www.floorballtalent.fi/yleista 
 
Talenttileirille voi kuitenkin myös hakea mukaan, mikäli Alueleiri jäi väliin ja tämä haku on nyt avattu osoitteessa www.floorballtalent.fi. Haku jatkuu 3.4. asti. Alueleireille osallistuneiden pelaajien ei tarvitse hakea uudestaan, vaan he ovat mukana valintaprosessissa automaattisesti.
 
VIERUMÄELLÄ JÄRJESTETTÄVIEN TALENTTILEIRIEN AJANKOHDAT: 
11.-15.6.2017 Pojat 2003, Pojat 2004 & Tytöt 2004
18.-22.6.2017 Tytöt 2002, Pojat 2002 & Tytöt 2003
25.-29.6.2017 Pojat 2003 & Pojat 2004
 
Talenttileireiltä tehdään valinnat heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä pelattavaan All-Stars -turnaukseen. Lue lisää Talenttileireistä ja  Floorball Talent -toiminnasta: www.floorballtalent.fi

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kilpasarjan viimeisen turnauksen kokoonpano

Lähdemme 26.3 Tampereelle viimeiseen kilpasarjan turnaukseen samalla kokoonpanolla jolla osallistuimme viime sunnuntain turnaukseen.
Kokoonpano:
Arttu
Eero
Vilho
Aapo
Tami
Lari
Lauri
Leevi
Waltteri
Vihtori
Jalo
Aleksi L
Alek
Aleksi Ru
Aleksi Ra

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Keskiviikkon 15.3 treenit

Keskiviikon 15.3 treenit pidetään poikkeuksellisesti Jukolan koululla 17.15-19.15.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Seuraavien turnausten kokoonpanot

Sunnuntaina 19.3 pelataan kilpasarjan turnaus Jukolan koululla Hämeenlinnassa. Pelaajat paikalle klo 9, pelit klo 10 ja klo 12.
Kokoonpano turnaukseen:
Arttu
Eero
Vilho
Aapo
Tami
Lari
Lauri
Leevi
Waltteri
Vihtori
Jalo
Aleksi L
Alek
Kasimir
Aleksi Ru
Aleksi Ra

Samaan aikaan pelataan Riihimäellä Palmu Areenalla haastajasarjan turnaus johon osallistuu meidän pojista:
Patrik
Pauli
Elias
Juho
Jasser
Pelit klo 10 ja 12, pelaajat paikalle klo 9

Lauantaina 25.3 haastajasarjan viimeiseen turnaukseen Jyväskylän Killerille osallistumme seuraavalla kokoonpanolla:
Tami
Leevi
Lari
Lauri
Vihtori
Aleksi L
Waltteri
Jalo
Alek
Kasimir
Patrik
Pauli
Elias
Juho
Jasser
Aleksi Ra
Aleksi Ru

Jyväskylään menemme bussilla, aikataulu tarkentuu myöhemmin.

Sunnuntaina 26.3 kilpasarjan viimeisen ja ratkaisevan turnauksen kokoonpano ilmoitetaan ensi viikonlopun turnausten jälkeen.

Näissä seuraavan kahden viikon aikana pelattavissa turnauksissa ratkaistaan sarjoista jatkoon menijät ja meillä on molemmissa mahdollisuudet päästä jatkopeleihin. Tämä vaatii tietysti onnistumisia peleissä ja ennen muuta oikeaa asennetta pelaajilta.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ensi viikonlopun turnaukset

Lauantaina 18.2 pelataan ylemmän jatkosarjan seuraava kierros Tampereen Tenniskeskuksella. Pelit ovat klo 15.30 ja 17.30. Pelaajat paikalle klo 14.45. Kokoonpano lauantain turnaukseen:
Vilho
Eero
Arttu
Aapo
Leevi
Jalo
Vihtori
Tami
Lauri
Lari
Waltteri
Jasser
Aleksi Ra
Aleksi Ru

Sunnuntaina 19.2 on haastajasarjan turnaus Sastamalassa. Turnauksessa pelataan normaalisti poikkeavasti kolme peliä. Pelit ovat klo 12,14 ja 16. Turnaukseen mennään bussilla. Bussi lähtee Tiiriön ABC:ltä klo 9.15 Kyytimaksu 10 euroa, maksetaan tilille myöhemmin.
Kokoonpano:
Aleksi L
Patrik
Pauli
Kasimir
Elias
Jami
Alek
Juho
Aleksi Ra

In- ilmoittautumiset keskiviikkoon 15.2 mennessä jonka jälkeen kokoonpanoja täydennetään mikäli kaikki nimetyt eivät pääse osallistumaan turnauksiin.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Seuraavien turnausten kokoonpanot

Lauantaina 21.1.2017 haastajasarjan turnaus Sastamalassa. Kokoonpano turnaukseen:
Jalo
Lari
Lauri
Leevi
Tami
Veeti
Vihtori
Waltteri
Alek
Aleksi L
Elias
Jami
Kasimir
Patrik
Juho
Aleksi Ra
Aleksi Ru
Samana päivänä pelataan C2 ikäluokan haastasarjan turnaus Mäntässä jonne Steelers-BS osallistuu. Sinne mukaan voivat osallistua Vilho, Eero ja Arttu. Matka Mänttään tähdään bussilla. Aikataulu ja bussin kustannukset ovat vielä auki.

Kilpasarjan turnaus 4.2 Valkeakoskella. Kokoonpano:
Aapo
Arttu
Eero
Jalo
Lari
Lauri
Leevi
Tami
Veeti
Vihtori
Vilho
Waltteri
Alek
Aleksi Ra
Aleksi Ru

Haastajasarjan turnaus 5.2 Killerin liikuntakeskuksella Jyväskylässä. Kokoonpano:
Aleksi L
Elias
Jami
Juuso
Kasimir
Patrik
Juho
Pauli

Killerille mennään bussilla, aikataulu selviää myöhemmin.

Mikäli pelaaja ei pääse osallistumaan tapahtumaan jonne hänet on merkitty niin ilmoitus ensitilassa valmennukselle. Valmennus varaa oikeuden tarvittaessa muuttaa edellä mainittuja kokoonpanoja.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Palauttava kehonhallintatreeni 20.1 ja 3.2

Kassun isä Aki on ystävällisesti lupautunut vetämään palauttavat kehonhallintatreenit 20.1 klo 18.30 F4 Sport salilla osoitteessa Puusepänkatu 5. Kaikki pelurit mukaan. Seuraava kerta on 3.2 klo 18.30 samassa paikassa. Mukaan juomapullo ja pieni pyyhe jalkojen pesua varten.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Pelaajat 14.1 turnaukseen

Forssassa 14.1 pelattavaan kilpasarjan turnaukseen mennään seuraavalla kokoonpanolla:
Vilho
Eero
Arttu
Tami
Lari
Aapo
Veeti
Leevi
Waltteri
Jalo
Vihtori
Lauri
Elmeri
Atte
Aleksi Ra
Aleksi Ru

Jos on tiedossa ettei pelaaja pääse pelaamaan niin tieto heti valmennukselle. Nimettyjen pelaajien täytyy myös osallistua tulevan viikon treeneihin mikäli ei ole pakottavaa estettä.
Pelaajat paikalle klo 10 pelit klo 11ja 13.

Maajoukkuetie

Salibandyliiton tiedote maajoukkuetiestä joka on liiton pelaajapolku junioreille.

Tiedote

maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 Floorball Talent alueleirit

Hiihtolomien Alueleirit avaavat Floorball Talent vuoden 2017
Alueleirit järjestetään alueellisesti ja niille kokoontuvat alueiden innokkaat ja kehityshaluiset pelaajat. Nuoret pääsevät toimimaan motivoituneiden pelaajien kanssa yli seurarajojen ja uusia virikkeitä pelaamiseen antavat osaavat Floorball Talent -valmentajat. Alueleirit ovat paras tapa antaa näyttöjä ja edetä kesän Talenttileireille sekä lopulta kansainväliseen All-Stars -tapahtumaan.
Alueleirit järjestetään viikoilla 8, 9 ja 10 hiihtolomien mukaisesti eli osallistuminen ei vaadi poissaoloa koulusta. Leirejä järjestetään neljällä urheiluopistolla eri puolilla Suomea (Eerikkilä, Kisakallio, Kuortane ja Tanhuvaara).

Lisätietoa Floorball Talent leireistä