Sivut

tiistai 30. lokakuuta 2012

Turnausraporttia Valkeakoskella pelatusta turnauksesta

Joukkueeme ensimmäinen turnaus pelattiin Valkeakoskella 28.10.2012. Poikia oli pelaamassa 3 täyttä kentällistä ja maalivahti eli yhteensä 13. Kaikkien suureksi harmiksi emme olleet valitettavasti saaneet peliasuja valmistajalta mutta tämä ei peli-intoa lannistanut.

Pelit sujuivat odotusten mukaisesti. Alkuun pelattiin varovaisemmin ja vastustaja tuntui olevan kaikessa meidän poikia edellä. Ensimmäinen peli hävittiinkin ilman yhtään tehtyä maalia.

Tämä ei onneksi lannistanut poikia ja seuraavassa pelissä päästiin jo maalien makuun vaikka vastustaja olikin selkeänumeroisesti meitä edellä.

Kolmanteen peliin lähdettiin jo hiukan vauhdikkaammin mukaan. Taas vastustaja oli alussa meidän poikia edellä ja me päästimmekin heidät jo 4-0 johtoon. Kisamaailman sääntöjen perusteella saimmekin ottaa ylimääräisen pelaajan kentällä jo pojat onnistuvatkin nopeasti kaventamaan pelin 4-2:een. Tällöin jouduimme luopumaan ylimääräisestä pelaajasta mutta pojat olivat päässeet vauhtiin ja saivat tehtyä maaleja myös tasakentällisin.
Kun pääsimme ensimmäistä kertaa johtoon 5-4 tilanteeseen niin pojille taisi tulla tunne että mehän voitamme tämän. Valitettavasti vastustaja oli jälleen hiukan meitä parempi ja pääsi lopussa tekemään voittoon tarvittavat maalit.

Vaikka kaikki kolme peliä päättyivätikn tappioon niin pojat taistelivat viimeisessä pelissä sellaisella asenteella, että samalla tavalla pelaamalla voittojakin on odottavissa ehkä jo seuraavasta turnauksesta joka pelataan reilun kahden viikon kulutta Ylöjärvellä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ensimmäinen turnaus 28.10. Valkeakoskella

Ensimmäinen Kisamaailman turnaus joukkueemme osalta on sunnuntaina 28.10. Valkeakoskella Tietotien lukiolla. Lähdemme turnausmatkalle Salibandyhallin pihalta klo 11.15 kimppakyydeillä.

Palaamme takaisin Salibandyhallille noin klo 17.30.

Turnausaikataulu on seuraavanlainen:
1. klo 12.45 Steelers - MuurY
2. klo 14.15 Steelers - PirPi
3. klo 15.45 Steelers - Koovee

Peliaika on 2 x 15 min. Peleissä noudatetaan SSBL:n kisamaailman sääntöjä, jotka löydätte täältä.

Peliasut eivät valitettavasti ehtineet vielä tähän turnaukseen, joten toivon jokaisen pojan ottavan mukaan peliasun ja/tai mustan paidan (ei muiden joukkueiden paitoja). Lisäksi muistakaa mustat pelisukat, suojalasit ja juomapullo. Tarkistakaa myös, että olette maksaneet lisenssin ja vakuutus on voimassa.

Lauantaina 27.10. joukkuekuvauksen jälkeen harjoittelemme vielä normaalisti.

Lähdetään

- Antti

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syysloman harjoitusvuorot

Pahoittelut kaikille Punaportilla tiistaina olleille pojille ja heidän vanhemmilleen! En tiennyt, että hallin ovet ovat lukossa - toisaalta minulla ei olisi ollut avaimiakaan!

Varmistin tänään 04-valmentajalta Juhalta, että he ovat menossa lauantaina Salibandyhallille treenaamaan, joten ovien pitäisi olla auki meidän klo 13 - 14.30 vuoron aikana!

Muistattehan vanhempainpalaverin ja Jussi Korhosen vetämät treenit tiistaina 23.10.

Hyvää syysloman jatkoa kaikille!

- Antti

Joukkuekuvaus

Sain tänään Jussi Veijolalta tiedon, että treenien yhteydessä lauantaina 27.10. klo 13 on joukkuekuvaus seuraavasti:

- Paikkana Salibandyhallin iso kaukalo
- Joukkue valmiina kuvaukseen heti klo 13 (kaikki ajoissa paikalle)
- Asusteena peliasu (paita, shortsit ja mustat pelisukat)
- Joukkueen toimihenkilöille päälle jokin seuratekstiili (tai musta paita)

Pelaajien vanhemmat voivat lunastaa kuvat suoraan Hämeen Kuvapalvelusta, ei ostopakkoa!

- Antti

maanantai 15. lokakuuta 2012

Pelinumerot

Tässä lista joukkueen pelinumeroista kaudelle 2012 - 13:

3 Elmeri, 12 Oliver, 17 Aaro, 18 Pauli, 19 Eetu, 21 Max, 22 Vilho, 23 Elias, 26 Olavi,
30 Teemu, 34 Aleksi, 38 Joonas, 42 Tami, 48 Patrik, 52 Juho, 58 Jalo, 99 Juuso

Lisenssi

Muistattehan hoitaa pojan lisenssiasiat kuntoon ennen ensimmäistä turnausta 28.10. F-junioreiden lisenssi on HJ-lisenssi. Lisenssiluokat ja hinnat löydät tästä. Kiitos Jarille asian selvittämisestä.

Hyvää syyslomaa!

- Antti

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Joukkueen kummipelaaja

Joukkueemme kummipelaaja edustusjoukkueesta on Petja Kaipiainen.

Kummipelaaja tulee muutaman kerran kaudessa treeneihin mukaan antamaan pojille vinkkejä ja näyttämään esimerkkiä!

Joukkuetiedote 10.10.12



TIEDOTE 10.10.2012

  1. Syysloman vuorot
ü  Joukkueella ei ole ohjattuja vuoroja syysloman aikana 16. ja 20.10. (lauantaina 13.10. on ohjatut treenit).
ü  Vuoro on kuitenkin molempina päivinä joukkueen käytössä, joten pojat voivat vapaasti mennä vanhempiensa kanssa höntsäilemään ja harjoittelemaan vaikkapa laukauksia.

  1. Vanhempainpalaveri
ü  Muistattehan vanhempainpalaverin tiistaina 23.10. klo 18 Punaportilla.
ü  Laitan palaverista muistion blogiin niitä varten, jotka eivät pääse paikalle.

  1. Kausimaksun muutos
ü  JSB:n perimien vuoro- ja kausimaksujen aikataulu on tarkentunut ja joudumme perimään ensimmäisenä eränä isomman summan, kuin edellisessä tiedotteessani mainitsin. Lisätietoja allekirjoittaneelta tai Mikolta (mikko.tuomainen@gmail.com).

  1. Peliasumaksu
ü  Peliasujen osuudeksi tuli numero- ja nimipainatuksineen 35 euroa.
ü  Perimme tämän maksun erikseen asun tilanneilta.

  1. Peliasutilaus
ü  Peliasut on nyt tilattu, pelinumerot järjesteltiin yhteistyössä F04-joukkueen kanssa.

  1. Yhteiset pelisäännöt
ü  Kävimme blogista löytyvät pelisäännöt läpi tiistain treeneissä, mutta muistattehan käydä ne kotona läpi.

  1. Tuulipuvut
ü  04-joukkue on tilaamassa joukkueelle tuulipuvut, mutta me päätimme siirtää tilauksen myöhemmäksi.
ü  Kyselen halukkuutta tilaukselle vanhempainpalaverissa.

  1. Apuvalmentajia tarvitaan
ü  Toivoisin edelleen, että vanhemmista löytyisi vielä ainakin yksi apuvalmentaja, jotta pystymme varmasti takaamaan pojille valmennusta koko kauden ajan, emmekä esimerkiksi joudu perumaan treenejä valmentajavajeen takia.
ü  Ota pikaisesti yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan reippaaseen valmennusporukkaamme, niin kerron asiasta lisää!


Terveisin,
Antti Vättö, joukkueenjohtaja
puh. 050 3499 584
sähköp. antti.vatto@gmail.com

tiistai 9. lokakuuta 2012

Joukkuetiedote 4.10.12


TIEDOTE 4.10.2012

  1. Kisamaailman turnaukset
ü  Kausiohjelma on valmistunut syyskauden osalta.
ü  Turnaukset ovat Valkeakoskella ja Ylöjärvellä, jonne menemme kimppakyydeillä.

  1. Vanhempainpalaveri
ü  Kauden toinen vanhempainpalaveri pidetään tiistaina 23.10. klo 18 Punaportilla. Joukkueen harjoitukset vetää tällöin Jussi Korhonen Steelersistä.
ü  Vanhempainpalaverissa käsittelemme mm.
·   turnausmatkojen järjestelyt
·   kausimaksun rakenteen
·   muut ajankohtaiset asiat

  1. Kausimaksu
ü  Joukkueemme rahastonhoitaja Mikko Tuomainen lähettää teille lähiaikoina kausimaksun ensimmäisen erän 150 euroa.
ü  Toinen erä lähetetään todennäköisesti heti ensi vuoden alussa.

  1. Sponsorointi
ü  Mikäli sinulla on mahdollisuus joko itse tai tuttavan kautta tukea joukkuetta, ota yhteyttä. Näin voit vaikuttaa suoraan kausimaksun toiseen erään.
ü  Peliasuihin emme tälle kaudelle hanki uusia tukijoita, mutta esimerkiksi koko joukkueen pipot tukijan logolla tai lämmittelypaita olisivat hyviä ja helppoja vaihtoehtoja saada näkyvyyttä pientä tukisummaa vastaan.

  1. Peliasutilaus
ü  Ensi lauantaina 6.10. ennen treenien alkua on mahdollisuus testata peliasujen kokoja.
ü  Koko- ja tilausilmoitukset minulle viimeistään treeneissä tiistaina 9.10.
ü  Laitamme peliasut tilaukseen keskiviikkona 10.10., jotta ne ehtivät ensimmäiseen turnaukseen 28.10.
ü  Tilaamme peliasut uusille pelaajille, mutta mikäli poikasi viime vuoden peliasu ei sovi tai hän tarvitsee uuden peliasun muusta syystä, ilmoita tästä pikaisesti.

  1. Yhteiset pelisäännöt
ü  Käymme kahden seuraavan treenikerran aikana läpi joukkueen yhteiset pelisäännöt, jonka jälkeen lähetän ne teille tiedoksi ja ilmoitan ne liittoon.
ü  Toivon, että käytte ne läpi myös kotona, jotta kaikki sisäistävät nämä tärkeät kohdat.

  1. Apuvalmentajia tarvitaan
ü  Toivoisin, että vanhemmista löytyisi vielä ainakin yksi apuvalmentaja, jotta pystymme varmasti takaamaan pojille valmennusta koko kauden ajan, emmekä esimerkiksi joudu perumaan treenejä valmentajavajeen takia.
ü  Ota pikaisesti yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan reippaaseen valmennusporukkaamme, niin kerron asiasta lisää!

  1. Lisenssi
ü  Olethan muistanut hoitaa pojan lisenssi- ja vakuutusasiat kuntoon!

  1. Treenivuorot
ü  Viime viikolla muuttunut lauantain pelivuoro osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi ja jokaviikkoiset harjoituspelit F04-joukkuetta vastaan auttavat varmasti joukkuetta sarjassa.
ü  Treeniajat ovat:
tiistaisin klo 18 – 19 Punaportilla
- lauantaisin klo 13 – 14.30 Salibandyhallilla

Syksyn sarjaohjelma (päivitetty 22.10.)




Steelers F03 päivitetty sarjaohjelma /
syksy 2012
Nro Pvm Kello Sarja Kotijoukkue Vierasjoukkue Pelipaikka Paikkakunta Vastuujoukkue
12 28.10.2012 12:45 PF1-31 Steelers MuurY Tietotien lukio Valkeakoski WFT
14 28.10.2012 14:15 PF1-31 Steelers PirPi Tietotien lukio Valkeakoski WFT
16 28.10.2012 15:45 PF1-31 Steelers Koovee Tietotien lukio Valkeakoski WFT
49 18.11.2012 11:00 PF1-31 Steelers SCU Urheilutalo Ylöjärvi YPA
52 18.11.2012 13:15 PF1-31 Steelers LFT-03 Urheilutalo Ylöjärvi YPA
62 1.12.2012 11:45 PF1-31 YPA Valkoinen Steelers Urheilutalo Ylöjärvi YPA Siniset
64 1.12.2012 13:30 PF1-31 YPA Siniset Steelers Urheilutalo Ylöjärvi YPA Siniset
65 1.12.2012 14:30 PF1-31 WFT Haukat Steelers Urheilutalo Ylöjärvi YPA Siniset
89 16.12.2012 12:45 PF1-31 Steelers SCU Tietotien lukio Valkeakoski WFT Haukat
92 16.12.2012 15:00 PF1-31 Steelers LFT-03 Tietotien lukio Valkeakoski WFT Haukat


Huomatkaa muuttuneet ajat Valkeakosken turnauksissa!

Kisamaailman syksyn otteluohjelma kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Joukkueen säännöt


 F03 -JOUKKUEEN SÄÄNNÖT                               
  
Olemme sopineet, että noudatamme seuraavia sääntöjä oman joukkueemme toiminnassa:

1. PELAAMME SÄÄNTÖJEN MUKAISESTI REILUA PELIÄ JA KANNUSTAMME TOISIAMME.
2.  JOKAISELLA ON OIKEUS ONNISTUA JA EPÄONNISTUA.
3.  JOUKKUE ONNISTUU JA EPÄONNISTUU YHDESSÄ.
4.  EI KIROILUA EIKÄ KIUSAAMISTA.
5.  KEHITÄMME TAITOJAMME HARJOITUKSISSA JA OMALLA AJALLAMME.
6.  KOULU JA OPISKELU OVAT PELAAJIEN TYÖTÄ, JOTA LIIKUNNALLINEN ELÄMÄNTAPA TUKEE.
7.  HARJOITUKSISSA JA TURNAUKSISSA HALLIEN KÄYTÄVILLÄ EI JUOSTA.
8.  HARJOITUKSISSA JA TURNAUKSISSA VALMENTAJIA KUUNNELLAAN JA TEHDÄÄN KUTEN HE SANOVAT.
9.  KUN VALMENTAJAT PUHUVAT, PELAAJAT OVAT HILJAA. VIITTAAMALLA PYYDETÄÄN PUHEENVUOROA.
10.  TURNAUKSISSA VASTUSTAJIA EI HAUKUTA, VAAN KUNNIOITETAAN.

Joukkueen säännöt ovat voimassa koko harjoituskauden 2012-2013.

Vanhempainpalaveri 28.8.


STEELERS JSB F03 – VANHEMPAINPALAVERI 28.8.2012

Käsitellyt asiat

  1. Toimihenkilöt
ü  Vastuuvalmentaja Juuso Karvanen
ü  Joukkueenjohtaja Antti Vättö
ü  Apuvalmentaja Harri Lampela
ü  Apuvalmentaja Akseli Ruoranen
ü  Kahviovastaava Johanna Lampela
ü  Kotiturnausten järjestelyt (kahvio, toimihenkilöt, laitojen kasaus ja purku) ovat vielä auki, mutta niissä riittää mukavasti puuhaa kaikille vanhemmille. Järjestelyihin palataan kun kotiturnausten määrä ja ajankohta selviää.
ü  Valmennukseen toivotaan vielä lisäapua, kyselyt ja ilmoittautumiset  Juusolle tai Antille!

  1. Harjoitusvuorot
ü  Tiistaisin klo 18 – 19 Punaportilla
ü  Lauantaisin klo 13 – 14.30 Salibandyhallilla (pieni kaukalo)
ü  Emme edellytä kaikissa treeneissä käymistä!

  1. Kausimaksu ja lisenssi
ü  Noin 270 euroa, tarkennetaan mahdollisimman pian, kun esim. emoseuran osuudet ja joukkueen lopullinen koko selviää
ü  Jokaisella kisamaailmaan osallistuvalla pelaajalla tulee olla lisenssi ja salibandyn kilpailutoiminnan korvaava vakuutus, joko lisenssin yhteydessä hoidettu tai henkilökohtainen tapaturmavakuutus
ü  Lisenssin ja vakuutuksen hoitaminen on vanhempien vastuulla!
ü  Lisenssin ohjeet löytyy osoitteesta: http://salibandy.net/uutiset/junioripelaajan-lisenssit-kaudella-2012-2013

  1. Joukkueen yhteiset pelisäännöt
ü  Joukkueelle luodaan yhteiset, kisamaailmassa vaaditut, pelisäännöt
ü  Säännöt käydään läpi yhdessä poikien kanssa.
ü  Säännöt lähetetään vanhemmille tiedoksi ja läpikäytäväksi vielä kotona.

  1. Joukkueen koko
ü  Koska F03:lla vain 1 joukkue, pelaajamäärä rajoitettu 20 poikaan.
ü  Tällä hetkellä mukaan on ilmoittautunut 17 pelaajaa, joten tilaa olisi vielä 3 pelaajalle.
ü  Mikäli kiinnostusta on useammilla, he voivat liittyä Steelersin Hobby P02/03-joukkueeseen (lisätiedot nuorisopäällikkö Jussi Korhoselta)

  1. Turnaukset
ü  Osallistumme Salibandyliiton alaiseen kisamaailmaan 1 joukkueella
ü  Joukkueen maksimikoko kisamaailmassa on 14 pelaajaa (sis. Maalivahti)
ü  Pelipaikat katsotaan jokaiseen peliin erikseen -> pelipaikat vaihtelevat turnausten ja pelienkin välillä
ü  Turnauspäivät ja –paikat eivät ole vielä tiedossa (on myös kotiturnauksia)
ü  Joukkue pelaa sarjassa nimellä Steelers

  1. Varusteet
ü  Jokaisella pelaajalla tulee olla omat sisäpelikengät, sopivan pituinen sekä SSBL:n säännöt täyttävä maila, pitkät mustat sukat sekä suojalasit (tai muovilinssiset silmälasit)
ü  Peliasut tilataan harjoituskauden alettua ja joukkueen kokoonpanon selvittyä
ü  Viime kauden pelaajat voivat pelata nykyisillä asuilla, mikäli haluavat
ü  Pelinumerot sovitaan yhdessä F04 joukkueen kanssa ja asut tilataan yhdessä
ü  Tavoitteena on, ettei F03 ja F04 joukkueissa olisi samoja numeroita, jotta mahdolliset tuuraukset turnauksissa onnistuvat ilman ongelmia
ü  Maalivahdin varusteet, pallot ja harjoitusliivit hoidetaan joukkueen toimesta

  1. Tiedottaminen
ü  Alkuvaiheessa tiedottaminen hoidetaan sähköpostilla
ü  Pyrimme mahdollisimman pian luomaan joukkueelle oman blogin, jonka linkki tulee Steelers JSB:n sivujen alle (www.steelersjsb.fi)
ü  Blogista näkee koko kauden tiedotteet ja jutut, joten myöhemminkin mukaan liittyvät pääsevät kärryille joukkueen asioista